Kurvasimme puhelun jälkeen ostamaan kaupasta eväät ja sieltä suhautimme sairaalalle odottelemaan tilannekatsausta.

Sairasloma vaihtui äitiyslomaksi ja viikot alkoivat käydä vähiin. Nämä neljä viikkoa jäivätkin viimeisiksi raskausviikoiksi, vauvamme...

Nämä viikot eivät olleet helppoja. Fyysisesti olin melko hyvässä hapessa, kuten edellisissäkin raskauksissa. Vatsa ei varsinaisesti haitann

Muutama vuosi sitten arvoillani ei olisi diagnosoitu tautia ollenkaan, raja-arvot ovat tiukentuneet ja kuulemma joka neljäs odottava äiti

Siinä sitten tuijottelimme kärryjä, telakkaa ja turvakaukaloa miettien, mihin ihmeeseen nämä tungetaan useaksi kuukaudeksi. Lohtua toi kuite

Hipsimme 4D ultraan rv 24+1 ja näimme tulevan lapsemme kasvot. Se oli mielenkiintoinen kokemus. Vauvamme oli toki päättänyt olla näyttämättä

Sitä iloitsi ja samalla panikoi, kuka saa huonoja uutisia, tuleeko niitä? Kuudestakymmenestä kaksi äitiä joutuivat keskeyttämään raskauden

Tuleva isä oli sen verran häkellyksissä, että ei huomannut nerokkaasti luomaani lokerokoodia: 15YY59AK3AU5

Vauva oli hieman haastava mitattava, hän näytti meille vain naamaansa ja esitteli aivojaan (toki nekin oli hyvä nähdä).

Halusin olla rauhallinen ja odottaa kuten viime kerroilla: jatkaa normaalia elämää ja kasvattaa alkiota mahassa muun elämän ohessa

Minulle vuosi on näyttäytynyt monitasoisena ja tapahtumarikkaana, vaikka pääosin olemme olleet omalla ydinjengillä, kotona.

Naistentautien erikoislääkäri tiesi mitä kaipasimme ja tokaisi välittömästi ultran alussa: raskaus kohdussa, sydän lyö..

Yrittäminen ehti kulkea täyden kierron innosta ahdistuksen kautta välinpitämättömyyteen ja toki juuri silloin, kun laski odotukset..