Sain opiskelupaikan syksyksi 2005, tulin kesän aikana raskaaksi. Olin valmistumassa ja lähtemässä yrittäjäksi 2010 keväällä, tulin lopputalvesta raskaaksi. Olen menettänyt asioita, joita on ollut vaikea kohdata. Kipuillut aikani ja löytänyt jotain parempaa ja arvokkaampaa, kuin mistä olen joutunut luopumaan.
Aika kultaa muistot, mutta minulla on myös vahva luotto siihen, että asiat tapahtuvat kun on niiden aika. Koska tulin raskaaksi ennen opiskeluja, se viivästytti opintojani kahdella vuodella. Olin 25-vuotias valmistuessani valokuvaajaksi ja koska olin siinä vaiheessa 5-vuotiaan äiti, olin aivan satavarmasti kokeneempi lähtemään yrittäjäksi kuin 23-vuotias lapseton Kaisu. Yrittäjyys on paljon sitä kuuluisaa elämänkokemusta, erilaisten tilanteiden kohtaamista ja käsittelyä, organisointikykyä sekä pitkää pinnaa – ammatillisen osaamisen lisäksi. Olisin ollut aivan eri ihminen ilman opiskeluiden viivästymistä. Leevin olemassaolo jopa auttoi minua saamaan huipun harjoittelupaikan – sain jälkikäteen kuulla, että nimenomaan äitiys teki minusta pomon silmissä vastuuntuntoisen ja elämää nähneen. Kuvatkaan eivät kuulemma olleet huonoja. Höhö.
Valmistumisen jälkeen yrittäjyys starttasi vähitellen. Tein pohjatyötä ja satunnaisesti kuvauksia koko raskauteni ajan, joulukuussa, kun olin ollut yrittäjänä 6kk, syntyi Aapo. Kolme päivää synnytyksestä olin kuvauksissa. Täytyy kyllä täsmentää, että kyseessä oli pikainen henkilökuvaus Espoossa, mutta muistan ikuisesti kuvattavan ilmeen, kun eteisessä tokaisin, että hipsin nyt takaisin vastasyntyneen luokse. Kolmen päivän ikä pysäytti hänen suunsa auki toviksi.
Vuosi yrittäjyyttä tuli täyteen ja pohjatyö alkoi konkretisoitua, kalenterini täyttyi vauhdilla Aapon ollessa kuusikuinen. Lasteni isä työskenteli vuorotyössä, hänellä oli edessään kesälomat ja palapelin tarkka suunnittelu mahdollisti erittäin tiukan työtahdin minulle. Nuuskutin vauvaa minkä kerkesin ja imetin samalla kun tein kuvankäsittelyä. Olin onneni kukkuloilla! Handlasimme arjen niin mainiosti, hehkuin onnessani pienestä kääröstä ja siitä, että yritykseni lähti rullaamaan vailla stressiä.
Aapon vauvavuoden jälkimmäisen puolikkaan ajan töitä oli siis mukavasti, mutta ehdin myös rentoutua beibin kanssa. Kymmenkuisesta alkaen Aapo oli satunnaisesti hoidossa pieniä aikoja eräällä äidillä, joka oli omien lasten kanssa kotona. Se helpotti aikoja jolloin halusin ottaa vastaan kuvauksen, mutta lasten isä oli töissä. Reilun vuoden ikäisenä Aapo aloitti päiväkodissa ja minä starttasin täyspäiväisen arjen yrittäjänä. Ymmärsin muutaman vuoden kuluttua, että tuo oli juuri oikea aika saada toinen lapsi. En olisi vuosikausiin uskaltanut katkaista yrittäjyyttä ja riskeerata asiakkaiden katoamista pitkän äitiysloman myötä.
Kysymyksiä on ollut ilmoilla, kun elämä on heittänyt häränpyllyä juuri kun on ollut suunnitelmat käsissä. Muutamia vuosia sitten olimme molemmat siskoni kanssa kiinnostuneita edesmenneen mummoni talosta. En kyennyt taistelemaan, vaikka sillä hetkellä tuntui erittäin pahalta etten yksin lasten kanssa päässyt vanhempieni viereen asumaan. Tyydyin tonttiin, niin kornilta kuin se kuulostaakin. Ei ollut minun aikani, ei ollut meidän aika edetä elämässä. Oli luotettava siihen fiilikseen, että lähivuosina rakennutan itse tai jonkun kanssa siihen talon. Ja kuinkas kävikään.
Ajoitukseen luottaminen kulkee toisinaan käsi kädessä intuition kanssa. Joskus sitä on kuitenkin aivan ulapalla, että miksi just nyt kävi näin tai noin. Silloin hoen: elämä kantaa ja tällä kaikella on joku syvempi tarkoitus. Ja jos ei ole, sille voi myöhemmin keksiä sellaisen. Hahah!
