Viisitoista vuotta sitten haaveilin ääneen betonilattiasta ja sain muutamalta keski-ikäiseltä ukkelilta jyrkän tuomion. Kova, kylmä, ruma ja hankala toteuttaa. Tuolloin ainoa mikä minua huolestutti huolestutti oli hinta, lattialämmitys oli harvinaisempaa herkkua ja täten tyyristä puuhaa. Ajauduin kuitenkin vasta viisi vuotta myöhemmin remontoimaan ensimmäistä asuntoa ja sinne kivilattian toteuttaminen oli mahdotonta.
Betonilattia on pysynyt mielessäni kaikki nämä vuodet. Olen aina fiilistellyt lofteja ja tehdasasuntoja, rouheutta sliipatun sijaan. Betoni valikoitui lopulta uuden kodin lattiamateriaaliksi – olin toki katsellut myös upeita parketteja. Mikäli kodin seinät olisivat olleet tasaisen valkoiset, betonilattia olisi saattanut tuntua liian kylmältä. Kun päätimme lähteä rakentamaan CLT-taloa, jonka seinät ja katto ovat itsessään puuta, tuntui oleelliselta saada kiveä balanssiksi. Emme halunneet puuta kaikkialle, vaikka se ihana elementti onkin.
Uuden kodin lämmitysmuotona on maalämpö ja lattialämmitys, kauttaaltaan. Talomme märkätilat saivat maakostean betonin putkien ja eristeiden päälle hyvissä ajoin, jotta saimme laatoituksen aloitettua. Maakostea kuivuu paljon nopeammin kuin märkäbetoni ja siinä on paljon plussaa perinteiseen märkävaluun nähden. Se ei kuitenkaan sovellu hiottavaksi betonilattiaksi, sen huokoisuuden vuoksi.
Kun oli perinteisen märkävalun aika, kohtasimme pari haastetta. Clt-talon välipohja päästi muutamasta kohdasta tiputellen vettä alakertaan, tehden jo jähmettyneeseen valuun reikiä, jotka paikattiin lopulta aivan väärän värisellä massalla. Teimme hiontavaiheessa lakkaseosta (hiontapölyä ja lakkaa) niiden päälle ja ne maastoutuvatkin nyt kokonaisuuteen paremmin. Paikkaukset olisi tosin pitänyt hioa vielä ensimmäisen lakkakerroksen jälkeen, nyt ne tuntuvat hieman karheammalta kuin muu lattia. Toiseksi haasteeksi muodostui seinänvierustat, jotka jäivät kyseenalaiseen kuntoon. Suunnitelmissa oli listaton koti, valu jäi kuitenkin liian kauas seinästä, eikä se paikkailuilla tullut siistiksi. Taidamme odottaa päätöksen kanssa vielä tovin, joskos rumat reunat eivät pistä silmään, kun koti on kalustettu. Pidän listoja turhina pölyn kerääjinä ja harmittaa kyllä, että tämä suunnitelma meni plörinäksi.
Valun toteutti ammattilaiset ja betoni jätettiin kuivumaan rauhassa muovien alle. Muutaman viikon päästä vuokrasimme itse hiomakoneen ja imurin. Timanttilaikoilla rouhimme betonin muodostaman liimakerroksen pois pinnasta. Se oli pölyistä ja jännittävää puuhaa. Kuitenkin juntimpikin uuvatti siihen kykenee, joten jännitys piti lähinnä hereillä. Emme kuitenkaan olleet täysin pro elämämme ensimmäisellä koneellisella hiontareissulla – toisella kerralla ymmärsimme, että meidän olisi pitänyt rohkeasti rouhia pinnasta vähän enemmän pois. Liimakerroksen poistolla tehostetaan betonin kuivumista, poistimme sen suurpiirteisesti, mutta se olisi ehdottomasti kannattanut poistaa huolella ja kunnolla kaikkialta. Seuraavalla hiontakerralla jouduimme hakemaan jälkikäteen timanttilaikat uudelleen, kun ymmärsimme, että hienommat laikat eivät niitä irrota. Oppia ikä kaikki.
Betoni sai kuivua monen monta viikkoa muovien alla liiman poiston jälkeen. Sitten vuokrasimme tosiaan koneita uudelleen. Tällä kertaa muovitimanttilaikkoja, kahdella eri vahvuudella. Sekä käsihiomakoneen. Nämä laitteet laikkoineen olivat hellävaraisempaa hiomista varten, joilla pinnasta tulee sileä. Pääosin käytin kuitenkin isäni ihanaa (mutta varsin kovaäänistä) pikkuista silitysraudan mallista hiomakonetta, jolla hinkkasin reunoista P40 karhealla hiomapaperilla ensimmäiseltä kerralta jääneet liimat pois. Tuona viikonloppuna aika voitti meidät ja jälki jäi paikoitellen eläväiseksi. Teimme parhaamme ja se ei ihan riittänyt täydelliseen lopputulokseen kauttaaltaan. Sunnuntaina tuli hetki, jolloin molemmat oli sitä mieltä, että nyt riittää, se on tarpeeksi hyvä ja isketään lakka päälle! Yksinkertaisesti päätimme, että meidän eläväinen betonilattia saa luvan olla todella eläväinen.
Betonin päälle levitettiin lastalla ja telalla mattalakkaa. Kirkkaaksi kuivuva lakka oli maitomainen seos (lakka+kovete), jota kaadoimme suoraan lattialle. Levitimme terävällä kumilastalla reunat ja telalla muut alueet. Laitoimme lakkaa kaksi kertaa, jättäen ensimmäisellä kerralla ehkä hieman liian niukan kerroksen. Kolmannesta levityskerrasta ei varmasti olisi ollut haittaa, mutta kuten hionnan kanssa, totesimme sen olevan meille riittävä.
Somessa olen seurannut kuinka monilla siintää haaveissa täydellinen betonilattia, joka sitten epäonnistuu ja sen päälle laitetaan mikrosementti tai puhtaasti aivan toinen lattia. Me todettiin jo alussa, että lattia joutaa mennä kyllä todella suuresti pieleen, että luovumme visiostamme. Suunnittelimme etenemisvaiheet mielessämme:
Mikäli lattia halkeaa –> sekoitamme irti hiottua betonipölyä ja lakkaa massaksi ja sivelemme sitä halkeamiin. (Halkeaminen on toki edelleen mahdollista ja tämä saattaa hyvinkin olla edessä!) Mikäli lattia on katastrofi –> levitämme päälle uuden tasotteen TAI sekoitamme lakkaan hieman sävytettä TAI teemme Betolux-koktailin. Mikäli lattia ei niilläkään etene edustavaksi –> harkitsemme peittävän maalin vetämistä päälle. Mikäli lattia olisi ollut aivan järkyttävän hirveä –> olisimme seilanneet rautakauppaan ja miettineet millaisen lattian asennamme betonin päälle.
Lattiasta tuli paikoitellen hirmu kaunis, paikoitellen eläväinen. Reunoja lukuunottamatta olen hyvin tyytyväinen, että saan tanssahdella vihdoin omalla ja itsetehdyllä betonilattialla. Nyt vielä pidetään sormet ristissä, että alla oleva lattialämmitys pelittää ja kylmä lattia muuttuu mukavaksi.
