Riideltiin eilen. Se, että 22.12. sunnuntaina Kai alkoi höpistä epämääräisesti, että sillä on yksi yllätys – ei muuttanut mitään ja samalla muutti kaiken.
Hän kosi. Hän kertoi rakastavansa koko ajan enemmän.
Hän antoi käteeni kirjekuoren, jossa oli sulosanoja ja arvoitus. Seuraavassa kuoressa oli paperista leikattu sormus. Hän meni polvilleen, nousi sekunnin päästä ylös, höpötti sekavia naimisiin menosta, kikatti välissä hermostuneesti ja tunki sormusta sormeeni kihloista puhuen – ennen kuin olin ehtinyt vastata mitään. Meitä nauratti ihan kauheasti, sitten mua vähän itketti. Taisin sanoa häntä taas dilleksi ja vastasin kuin vastasinkin myöntävästi. Olihan mulla jo sormus sormessa. Hahah.
Olemme puhuneet kihloista ja naimisiinmenosta useita kertoja, varmaan ensitreffeistä alkaen. Keskustelleet siitä, mitä ne meille merkitsee ja mikä on toivomamme määränpää. Kai näkee paljon järkevyyttä avioliitossa ja minä taas haluan asioiden perustuvan ensisijaisesti rakkauteen. Yhtä mieltä olemme siitä, että kihlat perustuvat juurikin jälkimmäiseen. Ne ovat lupaus avioliitosta, mutta ne ovat myös rakkauden sinetöinti, tavallaan kevyempi versio avioliitosta. Lupaus olla toisen, ilman allekirjoitusta. Pieni sinetti seurustelulle, pienisuuri ele kertoa olevansa ja pysyvänsä tässä. Sen nämä meidän kihlat muutti.
Olemme seurustelleet jo tovin, rakennamme taloa yhdessä, tulevaisuutta suunnitellaan yhdessä. Mikään ele tai virallinen sopimus ei tee suhteesta pomminvarmaa. Se ei poista riitoja, eikä se muuta kuin avioliiton myötä joitain byrokraattisia asioita. Silti kihlautuminen tuntui tuovan rauhaa ja turvaa. Kosinta kertoo rakkaudesta, kiintymyksestä ja tahdosta olla toisen kanssa. Kerrot eleellä toiselle, että olet siinä. Kain liikuttavan hermostunut kosinta kertoi myös minulle, kuinka tärkeitä asioita minä ja kihloihin meneminen ovat. Yllättäen odotamme myös ihan hirmuisesti, että saamme sormukset sormeen. Me, jotka ei koruista välitetä, sormuksen hankinta ja etenkin lopulta sen pitäminen sormessa, on muodostunut tärkeäksi eleeksi.
Me ei olla edelleenkään päätetty haluammeko naimisiin. Emme tiedä onko se meille oleellista ja tärkeää. Emmekä todella tiedä kuinka sen haluaisimme toteuttaa, jos päätyisimme sen tien valitsemaan. Näin talon rakentamisen keskellä häiden suunnittelu (ihan vain jo päätös maistraatti vs. iso juhlat) tuntuu ajatuksenakin aivan liian suurelta. Vastaukset kysymyksiin tulevat varmasti aikanaan, nyt voimme nauttia virallisesti avopuolisoina elämisestä. Riidellä tulevia sormuksia heitellen ja halata sovinnoksi, kuten ennen kihloja.
Ollaan yhdessä, mutta jotenkin tiiviimmin.
