Varmasti ainut asia, jota en ole taloprojektissa spekuloinut, enkä miettinyt sekuntiakaan viimeiseen kolmeen vuoteen, on talon ulkoverhoilu. Olen hyvin, hyvin pitkään tiennyt, että talomme ulkokuoreksi tulee käsittelemätön lehtikuusi. Parilla eri leveydellä, pystylaudoituksena, epätasaisella rytmityksellä.
Paketin kruunaa musta huopakatto, mustat räystäslaudat, ikkunankarmit, ovet ja valaisimet. Tiesin tämän kaiken jo ennen kuin olin tavannut Kain ja onneksi asiasta ei tarvinnut vääntää sekuntiakaan – näytin pari esimerkkikuvaa ja hän oli myyty. Kun lautaa alkoi nousta seinälle ja tuijotin sitä hiljaisena, Kai huolestui “No miltä se nyt näyttää? Eikö oo hyvä?” Hän rauhoittui kun kerroin, että tää nyt oli ainoa asia josta mulla ei ollut epäilystäkään.
Se on niin kaunis, että vallan mykistyin kun vihdoin näin sen paikoillaan.
Lehtikuusi harmaantuu vuosien saatossa ja riippuen sääolosuhteista, sen tummuus vaihtelee. Tulemme näkemään varmasti talon kulmasta riippuen hieman eri sävyisenä – autokatos jonne ei sada eikä juuri paista, harmaantuu varmasti täysin eri tahdissa, kuin sateelle ja valolle enemmän altistuvat seinät. Lauta vaikuttaa todella laadukkaalta ja ihanan kirjavalta. Me pidämme valtavasti puun tuomasta elävyydestä. En laita vastaan myöskään sille faktalle, että tämä ulkoverhoilu hengittää täysillä.
Nyt aletaan olla jo lähellä lopullista ulkomuotoa, mutta ilme varmasti muuttuu vielä hitusen kun räystäät, katto ja ikkunanpielet pelteineen asettuvat paikoilleen. Toki talosta osa on myös vielä Paroc-villan logoin varustettuna, eli kun kämppä on kauttaaltaan laudassa, on se varmasti myös ihana hetki! Eikä unohdeta tosiaan sitä faktaa, että vuoden päästä tuo verhoilun sävy on varmasti aivan erilainen kuin nyt!
Huomenna talolla on edessä taas iso askel, kun lattiavalu tulee jäljellä oleviin tiloihin. Aiemmin maakostealla valetut märkätilat saavat kaveriksi nyt märempää betonia. Jännitämme sitä hengittämättä ja toivomme parasta.
