Eteeni tuli pieni tauko, jollaista en tajunnut tarvitsevani.
Kun Kai ehdotti mökille lähtemistä, en innostunut ajatuksesta. Hän argumentoi, että voin tehdä töitä missä vaan ja kodin kaaos odottaa kyllä – aloin lämmetä. Olin kuitenkin vahvasti sitä mieltä, että haluaisin mieluummin tehdä joka päivä kaikkeni kaaoksen selättämiseen. Mikäli en joka päivä tee, valmiiksi saaminen siirtyy ja täten vastustelin vielä hetken. Kyseessä on kuitenkin niin iso kaaos, että määränpää on joka tapauksessa kuukausien päässä – täten hyppäsin auton kyytiin ja ajelimme Porvooseen.
Kun Kain kanssa tapasimme, tästä paikasta muodostui minulle nopeasti tärkeä. Se liittyi tunnelmaan, joka on hyvin rauhoittava. Se liittyi siihen, että täällä ollessaan kaikki, lapsia myöten, olivat onnellisia. Uusi perheenikin muodostui nopeasti tärkeäksi. Ihmettelin, miten meri ja isot kalliot voivatkin luoda kaikille niin tyytyväisen mielen. Järvien ystävänä tavoitin jotain uutta ja Tovemaista meren äärellä. Oli ollut Kain haave löytää ihminen, joka nauttii tästä tärkeästä paikasta hänen kanssaan. Viivyimme mökillä meidän ensimmäisenä yhteisenä kesänä paljon.
Ihmissuhteet eivät kuitenkaan aina ole täydellisiä, saatikka helppoja, sukulaissuhteista puhumattakaan. Suksia meni ristiin ja olemme pysyneet poissa liki kaksi vuotta, muutamaa piipahdusta lukuunottamatta. Alkuun se suretti, sitten sitä unohti. Koska kosketukseni paikkaan oli jäänyt lyhyeksi, en ehtinyt kiintyä – kalliota ja merta löytyy muualtakin. Eniten mieltäni vaivasi ihmiset ja heidän reaktiot. Eniten satutti Kain puolesta.
Kodin kaaos kyllä vaivaa, mutta tänne lähteminen tuntuu vaikealta muista syistä. Jotain on mennyt rikki. Turvasatama kaikkosi ja tilalle tuli jotain epämääräistä, jotain mitä en ymmärrä, enkä osaa käsitellä. Lähden kuitenkin mukaan, koska Kailla on edelleen se sama haave ja juuret täällä. Jos hän haluaa, minä haluan tukea.
Vaikken istu nyt onnen tyyssijassa, pysähdys tuli yllättävän tarpeelliseksi. Helle (jota vihaan) on miellyttävämpi täällä saariston tuulessa, olemme valmistaneet aivan ihania ruokia ja vaikka olemme koko hullun kiireisen ja stressaavan kevään olleet liki koko ajan yhdessä – olemme täällä ehtineet ajatuksella pysähtyä hetkeksi. On makoiltu kalliolla sylikkäin ja naurettu meren aalloissa, höpötetty rakkausjuttuja.
Mikä parasta: olemme ehtineet puhua kodin tulevista tehtävistä ilman, että niitä on välittömästi lähdetty toteuttamaan. On tärkeää ottaa etäisyyttä ja nähdä kokonaisuudet kauempaa. Hyvä ei heilu, jos on koko ajan samassa ympyrässä, nenä kiinni asiassa. Myös kaikki muut asiat tarvitsevat aivojen ajoittaista kirkastamista. Pysähtyminen ja rutiinien keskeltä lähteminen luovat aina uutta. Mutta myös palaaminen voi olla tärkeää. Ikävät muistot, rikkonaisuus ja epämääräisyys saattavat olla pohja jollekin.
Ehkä tästä paikasta joskus tulee taas turvasatama, ehkä oloni on täällä iäti vieras. Juuri nyt olen onnellinen, että Kai on tärkeässä paikassa takaisin.
