Raskausdiabetes - radi

Kertomus perustuu omaan kokemukseeni, jokaisen tarina ja keho on erilainen.

Sukurasitteen vuoksi minut ohjattiin sokerirasitukseen. Sitä varten paastotaan, juodaan sokerilientä ja otetaan kolme verikoetta parin tunnin aikana.

Testi oli tuttu jo kuopuksen ajoilta, mutta se oli onneksi kehittynyt hieman kymmenessä vuodessa: lientä oli vähemmän, se oli kylmää ja maistui paremmalle. Kuopuksen kohdalla vaati järisyttävää tahdonvoimaa saada neste juoduksi ilman oksentamista, nyt homma meni paljon kevyemmin.

Tulosten myötä tuli kuitenkin itku.

Raskausdiabeteksessä tutkaillaan aamupaaston arvoa ja arvoja, jotka tulevat kehiin sokeriliemen jälkeen. Usein radi-diagnoosin saaneilla haasteena on nimenomaan aamupaasto, eli insuliinia ei riitä koko yöksi äidille ja vauvalle. Solahdin tähän porukkaan, arvoni asettui juuri rajalle.

2019 kokemani keskenmeno traumatisoi ja sai vihaamaan kehoani – se oli pettänyt minut. Nyt tunne toistui. Raskausdiabeteksellä, kuten kakkostyypin diabetekselläkin on tietty kaiku – lihavien tauti. Se, että hoitomuotona on ruokavalio, joka kieltää herkut, oikein alleviivataan epäonnistumista. Syöt väärin, olet läski ja nyt vauvastasikin tulee plösö.

Paastoarvoon voi siis vaikuttaa ruokavaliolla ja radi onkin usein ruokavaliohoitoinen. Testiin saapuvia ohjeistetaan syömään pari edellistä päivää normaalisti, itse toki toimin toisin. Varasin maanantaiaamuun ajan ja olin viikonloppuna reissussa nautiskelemassa ravintolaruokaa ja alkoholittomia drinkkejä. Edeltävänä päivänä söin hotelliaamiaisen, päivällä kotiin ajettaessa näin nälkää ja täytin itseäni persimoneilla vielä kymmenen jälkeen illalla (syön normaalisti kahdeksan maissa), jotten aamulla pyörtyisi verikokeessa. En toki tiedä mikä tulos olisi ollut, jos olisin ollut kotona ja syönyt normaalisti, mutta sitä sopi spekuloida.

Tulosten jälkeen piti mennä neuvolaan kuuntelemaan ohjeita ja vastaanottamaan verensokerin mittauslaite. Olin kovin vastahakoinen ja pidättelin itkua, kun neuvolatäti esitteli ruoka-aineita, joita sopi syödä ja kuinka paljon. En voinut uskoa, että kaikkien jo olemassa olevien ruokarajoitteiden lisäksi lista kasvoi ja ajattelin etten tule selviämään koitoksesta. Ajattelin, että en halua selvitä tästä.

Kun verensokereiden mittaaminen kotona tuli tutuksi, homma alkoi tuntua jopa mielenkiintoiselta. Yllätyksekseni haastavinta oli jatkuva syöminen. Radin alaisena syödään yllättävän paljon ja usein, enkä mitenkään kyennyt noudattamaan lukuisia välipaloja, en aina edes lounaita. Huomasin nopeasti, että ruokavalioni oli aika hyvin hanskassa, enkä joutunut tekemään juurikaan muutoksia. Söin toki liian vähän ja paastoaikani oli liian pitkä, mutta ylityksiä ei juuri tullut ja diagnosoinkin pian itseni radittomaksi.

Kun maaliskuu (rv 32) saapui salakavalasti stressin ja erilaisten raskausoireiden saattelemana, myös sokerit päättivät seota.

Aamuarvot alkoivat nousta satunnaisesti. Tsemppasin ruokavalion kanssa, testailin paaston pituutta, mutta melko pian sain todeta, että hommasta loppui logiikka. Samalla tavalla syömällä arvo oli tiistaina loistava ja keskiviikkona huono.

Lakkasin nukkumasta.

Tiesin, että huonot yöunet vaikuttavat sokeritasapainoon negatiivisesti. Ahdistuin ja samaan aikaan raskaus alkoi tuntua todella raskaalta. Olin itkuinen ja lopen uupunut. Selviydyin työpäivistä, romahdin iltapäivällä.

Jouduin ottamaan yhteyttä neuvolaan ja oletin tietäväni mitä tapahtuisi seuraavaksi. Saisin lähetteen äitipolille ja sieltä minua kontaktoisi ”diabeteshoitaja”. Hänen kanssaan kävisimme läpi ruokavaliota, kenties minua ohjeistettaisiin lyhentämään paastoa (eli syömään iltapala myöhään ja heräämään aamulla niin aikaisin kuin suinkin). Kenties ohjeena olisi proteiinin lisääminen iltapalaan, jollekin oli suositeltu kanasalaattia, kanamunia ja raejuustoa. Ehkä, mutta hyvin epätodennäköisesti minulla haluttaisiin aloittaa tablettilääkitys jossain vaiheessa. Arvoni vaihtelivat ja menivät joskus yli sallitun rajan, mutta ne eivät olleet kovin korkeita. Tuntui silti suurelta epäonnistumiselta joutua ottamaan yhteyttä, olinhan jo ollut varma, että koko radi on keksitty juttu.

Toimitin sairaalalle kolmen viikon arvot ja jäin odottamaan sovittua puhelinaikaa. Kyseisenä aamuna, ennen yhtäkään puhelua polin kanssa, sain viestin, että ”Teille on varattu lääkäriaika ylihuomiselle ja sen myötä aloitetaan insuliinin pistäminen.” Jos en olisi istunut, olisin tippunut persuksilleni.

Käsittämätöntä. En sisäistänyt asiaa ollenkaan, mutta käyskentelin sairaalalle kun kerta käskettiin. Vastaanotolla pidättelin jälleen itkua, vaikka vauvalla oli kaikki hyvin. Vauva kasvoi keskikäyrällä tasaisesti ja vatsanympärys oli oikein sopiva (suuri vatsanympärys merkitsee yleensä sitä, että tuloillaan on mahdollinen ”sokerivauva”, vauva joka todella imuttaa itseensä äidin insuliinit).

Keskustelun myötä lääkäri oli kuitenkin sitä mieltä, että jo pelkästään ahdistukseni ja unettomuuden vuoksi hän haluaa aloittaa pienellä insuuliniannoksella. Hän vakuutti, että en tule saamaan arvoja kuntoon vaikka söisin pieniä kiviä. Tilanteeni oli ”tyypillistä radia”, epäloogista. Tablettilääkitys olisi näillä viikoilla liian myöhäistä aloittaa, nyt tarvittiin akuuttia ja varmaa hoitoa, vaikka arvoni eivät edes olleet korkeita – ne kuitenkin hyppivät miten sattuu.

Löysin itseni opettelemassa kätilön kanssa insuliinipiikin saloja. Ensimmäinen pistoskerta olisi jo samana iltana ja se jännitti kovasti. Pistäminen olikin täysin kivutonta ja sokerien mittaaminen sormen päästä tuntuu selkeästi ilkeämmältä. Vaikka olisi tehnyt mieli heti pistää uudelleen, mietin, että pitipä tämäkin vaihe kokea..

8ky annostuksella arvot tasaantuivat. Sen myötä tasaantui myös elämäni.

Muutaman päivän päästä ymmärsin kuinka loppu olin ollut. Epätasaiset sokerit olivat pitäneet minut uupuneena ja kiukkuisena useamman viikon ajan. Insuliinin kanssa arvoja seurataan vieläkin tarkemmin, mutta hommasta katosi paineet, kun aamu toisensa jälkeen arvot pysyivät erinomaisina.

Musta varjo kuitenkin lääkityksen aloittamisesta jäi. Suomessa suurimmalla osalla äideistä on haaveena spontaani synnytys, myös minulla. Raskauteni ovat menneet lasketun ajan yli, lääkityllä radilla näin ei päästetä tapahtumaan, vaan synnytys käynnistetään tietyssä pisteessä. Odotin ajatuksissani kesäkuun alun vauvaa, menihän kuopuskin kahdella viikolla yli lasketun. Nyt minun käskettiin varautua käynnistykseen, jota en ollut aiemmin kokenut. Ensimmäinen reaktio oli, että haluan suoraan leikkuriin. Epäilin, että kehoni ei suostu pakottamiseen, tulen kitumaan vuorokausia ja päädymme sen tuskan jälkeen kuitenkin sektioon. Yritin hengitellä ja miettiä, että vielä on aikaa sisäistää asia ja tietenkin teemme kuten vauvalle on paras.

Insuliiniongelmien vuoksi vauvan vointia seurataan. Se tarkoittaa, että istukan ja napanuoran toiminnot tsekataan, lapsiveden määrää ja vauvan painoa tarkkaillaan. Sain kontrolliajan kuukauden päähän, raskausviikolle 36. Vaikka sokerit pysyivät hallussa, minulle tuli mututuntuma, että vauva kasvaa överisti.

Kontrollissa olikin kohdattava se fakta, että vauvan vatsan kasvu oli kiihtynyt. Vaikka arvot pysyivät hallinnassa, rv 35+5 vauvan koko oli arviolta kolme kiloa ja lasketun ajan tuntumaan veikattiin painoarvioksi tuolloin neljä kiloa. Olen itse ollut nelikiloinen, esikoiseni painoi 3,9kg. Mutta mitä jos tämä ehtii kerätä vielä pari kiloa ennen synnytystä? Mitä jos painoarvio on pielessä (kuten ne usein ovat) ja vauva onkin nyt jo neljä kiloa, viisi tai enemmän kun synnytys käynnistetään? Paniikki kasvoi, mutta oli jatkettava raskauksille tyypillistä odottelua..

Seuraava kontrolli varattiin vasta kolmen viikon päähän. Reilu viikko ennen laskettua tarkoituksena oli jälleen kartoittaa tilanne ja tehdä mahdollinen suunnitelma käynnistämisen varalle. Mielestäni aika meni hämmentävän lähelle deadlinea, eihän vauva enää kasvaisi lasketun jälkeen.. Olisin mieluusti ottanut yliaikaisen vauvan, mutta en halunnut kuusikiloista sokerivauvaa, joten aloin kallistua käynnistämisen puoleen ihan vakavissani. Vaikkakin se tarkoitti sitä, että äitiysloman alku ennen beibiä jäisi melko lyhyeksi – olin odottanut rauhallista voimien keräilyä kuin kuuta nousevaa!

On ollut hämmentävää ajatella, että jos arvoni olisi ollut 0,1 vähemmän, diagnoosi olisi jäänyt tekemättä ja kaikki kontrollit sitä myöten myös. Raja on johonkin vedettävä, mutta tuntuu hullulta, että kaikki nämä oireet ja vauvan koko olisivat jääneet mysteeriksi ilman diagnoosia. Samoin aimo annos huolta ja stressiä olisi jäänyt kokematta. Muutama vuosi sitten arvoillani ei olisi diagnosoitu tautia ollenkaan, raja-arvot ovat tiukentuneet ja kuulemma joka neljäs odottava äiti diagnosoidaan tänä päivänä.

Radin ympärillä on edelleen stigmaa ja jos selviät puhtain paperein, usein voi aistia ylpeyttä tästä saavutuksesta. Päinvastoin radilaiset taas tuntuvat salailevan diagnoosia ja joutuvat kantamaan ihan hirmuisen paljon paineita vauvan hyvinvoinnista, vaikka usein koko hommaa ei voi omissa näpeissään pitää.

Terveydenhuollon mielenkiinto sokeribalanssiini loppui, kun vauva tuli ulos kehostani ja onkin ollut ihanaa olla ajattelematta syömisiä, kellonaikoja ja verensokerin rajapyykkejä. Sukurasitteen vuoksi todennäköisesti saan (ja lapseni saavat) joskus diabeteksen, mutta toivottavasti en vielä ikuisuuksiin – sen verran ärsyttävä taival oli.

Mittasin viimeisen ateriaparin toisena päivänä synnytyksestä ja sekä minun, että vauvan sokerit olivat priimaa. Me ei vaan mahduttu yhteen ruumiiseen.