Raskausviikot 22-25 (21+0 – 24+6)


Nöpönenä 4D ultrassa piilossa napanuoran takana, raskausviikot 24+1



Tammikuussa havahduin ajan kulumiseen.

Kuvittelin vielä joulukuun puolella, että ehdin tehdä töitä puoli vuotta. Edessä tuntui olevan pitkä kevät täynnä mahdollisuuksia. Kun raskausviikolla 22 kätösiin iskettiin raskaustodistus ja tein Kela-hakemuksen, aloin laskeskella päiviä ja kuukausia. Järkytyksen lomasta ymmärsin, että puoli vuotta olikin jotain ihan muuta.

Aiemmat raskaudet ovat menneet lasketun ajan yli ja oletan tämän kulkevan samalla kaavalla. Uskon, että toukokuun lopun sijaan meille tulee kesäkuun bebe. Viime syksynä siis summailin: kesäkuu on kuudes kuukausi, kuusi kuukautta on puoli vuotta. Sitten Kelan laskurit näyttivät, että äitiysloman ensimmäinen päivä olisi 19. huhtikuuta ja minusta tuntui kuin työkuukausia olisi viety ainakin kaksi pois.

Tästä lievästi ahdistuneena laskin jäljellä olevat työpäivät, jäljellä olevat maanantait ja tärisin hetken. Raskauslaskurissa oli hirmuisesti enemmän päiviä jäljellä. Tammikuun lopussa aloin sisäistämään, että puolen vuoden sijaan edessä oli enää kaksi ja puoli kuukautta töitä.

Se, mitä en kuitenkaan kyennyt sisäistämään, oli lapsemme kasvot.

Hipsimme 4D ultraan rv 24+1 ja näimme tulevan lapsemme kasvot. Se oli mielenkiintoinen kokemus. Vauvamme oli toki päättänyt olla näyttämättä kovinkaan paljon. Hän oli kahminut napanuoran lisäksi naamansa etenee jalat ja kädet. Katselimme puolisen tuntia ruudulta, kun hän yritti vajaan 700g painoisena haukkailla milloin napanuoraa, milloin varpaitaan. Naureskelimme, että pitää varata tutit valmiiksi, hamuaminen näytti olevan hänen juttunsa.


Saimme muistitikulle kuvia pullaposkestamme ja niitä katsellessa en kyennyt ymmärtämään, että juuri tuo tyyppi kasvaa sisälläni. 3D-kuvat muistuttavat tietyllä tavalla ihan kenen tahansa lapsen 3D-kuvia. Oli tietenkin ihanaa ja upeaa nähdä palleromme, mutta ajatus siitä, että ruudulla liikehtivä ihmisenalku on meidän, tuntui absurdilta.


Oli hyväksyttävä se, että suurin osa hänestä pysyy mysteerinä vielä pitkään. Jonkinlainen tyyppi siellä kuitenkin kasvoi ja vatsani pyöristyi entuudestaan. Ultrassa vauva vastasi pää- ja reisimittojen myötä raskausviikkoja ja olimme jälleen helpottuneita, ettei mitään kyseenalaista näkynyt.




























Raskausviikot 24+3



Stressi ja hormonit tekivät kuitenkin tehtävänsä ja näille viikoilla sattui monta unetonta yötä. Heräsin kolmelta pissalle, enkä saanut enää unta.


Muutamana yönä pyörimisen sijaan nousin ylös ja tein töitä kuuteen asti, jonka jälkeen jatkoin unia. Herätessäni yhdeksältä uudestaan, työyö tuntui unelta. Sähköpostista kuitenkin saattoi lukea kiitosta kuvista ja oli uskottava, että työasiat olivat todella edenneet aamuyön tunteina – ei paskin konsepti. Huono yö olikin aina se, jolloin jäin odottamaan unta ja aika valui hukkaan.


Unettomina öinä ehti kuitenkin tehdä jotain, mitä usein päivän aikana ei – ajatella sekä suunnitella.


Vauva alkoi toisinaan tuntua todelta ja meidän piti hankkia yhtä jos toista, vakuutuksista vaunuihin. Sen lisäksi meillä on kotona ihan todella paljon tehtävää tämän vuoden aikana ja öisin suunnittelin missä järjestyksessä mikäkin toteutetaan. Äitiyslomalla kuvittelen olevani pihasuunnitelman toteutuksen ylijohtaja ja kenties yritän itsekin maalailla sokkeleita. Mikäli se on mahdotonta, keskitän aikani puutarhanhoidon opiskeluun ja mietin mitä kukkasia sekä puita pihallemme tulee.





Raskaus eteni unettomista öistä huolimatta hyvin, mutta jotain elämää häiritsevää sentään oli ilmoilla: selkäni kipeytyi.


Olen ollut elämäni kunnossa edellisten raskauksien aikaan, joten nyt oli hieman vaikeaa niellä haasteet. Yön yli nautittu lepo auttoi, mutta päivän aikana ei tarvinnut puuhastella juuri mitään, kun jo iltapäivästä alaselkä oli niin kipeä, että itketti. Diagnosoin itselleni liitoskivut ja etenkin SI-nivelen ongelmaksi.


Ostin tukivyön ja verkkovirralla toimivan lämpötyynyn. Haudoin selkää illat ja yritin köpötellä sen minkä kykenin. Öisin sängystä ylös kampeaminen oli kivuliasta ja ensimmäistä kertaa ajattelin, että en jaksa loppuraskautta ilman sairaslomaa.

Tunsin hyvän osteopaatin, joka on myös hieroja. Hänelle ei kuitenkaan ollut akuutisti aikoja, joten googletin seuraavan. Voi pojat. Se oli rahan haaskausta. Olen tottunut siihen, että kehoani käsitellään murjoen, mutta tämä osteopaatti olikin hipsuttelija. Kun hän totesi, että mikään mitä teen, ei saa sattua – tiesin, ettei kyseisestä höpötyksestä ole mitään apua.

Marssin kotvasen kuluttua hyvälle osteopaatille ja sain täystyrmäyksen. Hän epäili välittömästi, että kipu on lihaksissa, ei nivelissä. Toteutimme testit ja kyllä; vaikka kipu tuntui juuri nivelen kohdalla, itse nivel ei ollut kipeä. Kuulemma sadasta raskaana olevasta, jotka tulevat vastaanotolle SI-nivelen takia, vain yhdellä nivel on ongelmana.


Nivelet löystyvät kehon valmistautuessa, lihakset taas eivät mukaudu samassa tahdissa ja ne kipeytyvät. Sain kaivattua murjomista ja olin kolme päivää useasta paikasta kosketukselle arkana. Neljäntenä päivänä oloni normalisoitui ja selkäkivut olivat tiessään. Käsittämätöntä, että kankkujen ja kallonpohjan käsittely vapauttivat alaselän.


Tuki- ja lämpövyöt ovat nököttäneet käyttämättöminä kaapissa ja olen vieraillut jo kertaalleen uudestaan käsittelyssä. Loppuraskauden aionkin tehdä ennakoivaa mukilointia keholleni, jotta se ei mene yhtä kipeäksi, kuin aiemmin. Kotihoitona on Kain määrääminen hierojaksi ja pientä liikettä, joka lisää lihaksissa aineenvaihduntaa. Venyttelystä ei ilmeisesti niinkään ole apua.

Kivuttomana astelen kohti raskauden viimeistä kolmannesta.

820 views0 comments