top of page

Saaristolaisleipä - maukas ja helppo resepti



Kerrankin sain aikaiseksi leipoa saaristolaisleipääni reippaasti ennen joulua. Joka joulu mietin, miten olen pärjännyt koko vuoden ilman ja miksi en tee useammin tätä helppoa ja niin maistuvaa leipää?


Joulun aikaan nautin siivuja etenkin joulukinkun siivulla ja äitini tekemällä väkevällä sinapilla – heaven! Aattona pöydästä löytyy tätini tekemää kotijuustoa ja leipä kantaa päällään vain sitä. Ennen joulua, tai sen jälkeen (jos joskus muistaisin tätä tehdä) leivälle sopii tietenkin klassinen graavikala, mutta tänään maistelin tuotosta kera kermajuuston ja suolakurkun. Uunituoreena leipä kaipaa päälleen vain voita ja taivas on taas tavoitettu!


Blogini siirtyi uudelle pohjalle tovi sitten ja sen seurauksena vain muutamat jutut seurasivat vanhalta pohjalta tänne – muun muassa tämän herkkuleivän resepti jäi historiaan. Hihkuin Instagramissa marraskuun lopun leipääni ja siitä seurasi niin monta reseptiutelua, että päätin tuoda tämän herkun uudelleen teidän saataville.


Saaristolaisleipien reseptit ovat keskenään melko samanlaisia, mutta törmään usein reseptiin, jossa nesteenä on käytetty piimää. Minun reseptissäni, jonka aikoinaan sain tädiltäni, nesteenä toimii appelsiinimehu. Muutoin ainekset ovat melko samat, kenties suhteissa eroja. Leipä on erittäin helppo tehdä, se vain vaatii hieman aikaa ja monenlaista jauhopussukkaa..


Perusohjeella (alla) tulee kaksi leipää. Itse omistan neljä (!) leipävuokaa, koska teen joulun alla vähintään kahdeksan leipää – tämä on erinomainen joulukukka. Vuoka helpottaa paistamista ja jos omistat vain yhden, taikina kestää kyllä paistamisen kahdessa erässä. Ilman vuokaakin voi varmasti kikkailla leivinpaperista sopivan kolon uunivuokaan tms. Toki uunia kannattaa mahdollisuuksien mukaan käyttää ekologisesti ja perusuuniin mahtuu hyvin neljä leipää rinnakkain.


En ole itse tehnyt saaristolaisleipää koskaan millään muulla reseptillä, tämä kun on ollut erittäin herkullinen. Voisin kuitenkin kuvitella, että useat reseptit ovat täysin toimivia. Tässä vielä yksi mainio siihen joukkoon.



Kaisun saaristolaisleipä

Kohotus 3 tuntia

Paista noin 1h 20 min 175 asteessa.


5 dl appelsiinimehua

15 g kuivahiivaa

1,5 dl vehnäleseitä

1,5 dl ruisjauhoja

1,5 dl grahamjauhoja

1,5 dl kaljamaltaita

5 dl vehnäjauhoja

0,5 rkl suolaa

1,5 dl siirappia (voi laittaa kaksikin desiä)


Lämmitä mehu, lisää kuivat aineet sekä siirappi. Sekoita massa (vankka vispilä paras väline tähän) ja anna kohota 3 tuntia.

Jaa kahteen vuokaan ja paista vajaat puolitoista tuntia 175 asteessa.


Maistuvaa joulukuuta mussukat!



1,656 views0 comments

Comments


bottom of page