Uudet kuoret Doorielta - Ikea Bestå



Myin melko monta Bestå-kaappia ennen muuttoa uuteen kotiin. Meille oli kertynyt näitä käteviä Ikean kaappeja vuosien saatossa monen monta, kätkien sisälleen kynttilöitä, leluja ja tärkeitä papereita. Uuteen kotiin mahtui kuitenkin vain muutama ja niille oli alusta asti suunnitteilla kasvojen kohotus, Doorien valikoimasta.


Jokainen suomalainen tietää varmasti jonkun, jolla on Ikean Bestå-sarjan hyllykköä kotonaan, todennäköisesti omistat yhden tai useamman itsekin. Virtaviivainen, hyvin simppeli ja eri koossa löytyvät elementit ovat omiaan, kun tarvitsee suht edullista ja kaunista säilytystilaa. Ikea on kehittänyt tuoteperhettä lisäämällä valikoimaan erilaisia ovia, kokoja ja varmaan muitakin härpäkkeitä vuosien saatossa. Kaikkea ei kuitenkaan Ikeasta löydy ja täten puodille, joka tuunaa vanhojen runkojen päälle uutta, on kysyntää.





Doorie on kotimainen yritys, joka auttaa antamaan mahdollisesti kulahtaneelle Bestå-kaapillesi uuden elämän. Meidän kaapit olivat nimenomaan ulkopuolelta kulahtaneita, kolhuja sekä naarmuja siellä täällä ja valkoinen pinta oli enemmän kellertävä kuin puhtaan valkoinen. Yhdestä oli jopa ovi hajonnut saranan kohdalta kokoaan. En voinut kuvitellakaan tuovani niitä rotiskoja uuteen kotiin, mutta tuntui varsin hölmöltä käydä ostamassa uudet samanmoiset tilalle. Koot olivat oikeat, mutta kaipasin myös vaihtelua valkoiselle värille. Kaipasin muutosta, jonka alta ei huutaisi Ikea.


Yläkerran työhuoneeseen olimme päättäneet laittaa vierekkäin kaksi 120cm levyistä kaappia. Niistä tulikin ihanan yhtenäinen kaappi, kun Doorien kautta päällimmäinen levy tuli yhtenäiseksi. Valitsimme tilaan vihreän sävyn (Garden), jota löytyy kodista hitunen muualtakin. Työhuoneemme on osoittautunut hieman hämäräksi pimeinä päivinä, joten jos nyt lähtisin tuunaamaan kaappeja, päätyisin varmaan samaan sävyyn (Warm Mud) kuin Aapon huoneessa. Mustat oven yläreunan päälle tulevat vetimet tuovat ryhtiä – näissä ei reikiä tule oven etupuolelle ollenkaan.


Työhuoneen kaapeista kaksi pitävät sisällään maalaustarvikkeita, yksi on Kain omille aarteille ja viimeinen on varattu tyhjille muistikirjoille, papereille ja kirjekuorille ja löytyy sieltä eteerisiä öljyjäkin diffuuseria varten. Tämä lipasto tulee olemaan kovalla kulutuksella, koska käytän sitä tasona, kun maalaan. Jää nähtäväksi suojaanko tason työskennellessäni vai annanko roiskeiden näkyä..








Aapon huoneen kaappi kätkee sisälleen leluja ja se toimii usein laskutasona milloin legoille ja milloin seuraavan päivän vaatteille. Aapon Bestån uuden kuoret saivat leikkisyyttä ovien pystyjanoista (Stripes). Väri (Warm Mud) on mitä mahtavin CLT-seinämme kanssa ja se soljuu myös yhteen kauniisti betonilattian kanssa. Tässä kaapissa päädyttiin pomppujousiin ja jätettiin vetimet kokonaisuudesta pois. Aapon kaappi näkyy olkkariin asti ja olemme erittäin tyytyväisiä tähän kauniiseen, simppeliin kaappiin. Yhtenäinen sivuun tuleva peittolevy piilottaa Bestån rungon liitoskohdan, joten kokonaisuus on vieläkin simppelimpi!


Doorien kautta tilattavat peittolevyt ja ovet ovat kotimaista tekoa ja ne on erittäin helppo kiinnittää itse paikoilleen. Doorielta löytyy selkeät ohjeet prosessiin ja heiltä voi myös tilata esimerkiksi uudet saranat, mikäli vanhemmat ovat jo aikaa nähneet. Mekin päivitimme Bluminlaadukkaisiin saranoihin, joissa pehmeä sulkumekanismi. Sen sijaan, että heittäisit Beståt kokonaan roskalavalle, käsiisi jää tämän päivityksen kautta vanhat ovet. Me teimme niistä hyllyjä varastoon.


Nyt saat koodilla KAISU15 Doorielta Bestå-sarjan ovet ja peitelevyt -15%. Ehosta ihmeessä vanha kaappisi ja anna sille uusi elämä!

149 views

Kerro, kysy!

© Kaisu Jouppi 2020. Oikeudet muutoksiin pidätetään.