Valokuvaaja & kirjoittaja



Olen jälleen mennyt unelmia kohti – miten mahtava fiilis!

Toki ikuisena skeptikkona ja pessimistinä täällä torun itseäni: kuinka en ole jo pidemmällä?!

Viime vuonna pitkän pohdinnan jälkeen päätin, että osaan kirjoittaa. Olen aina nauttinut siitä ja viimeiset 15 vuotta kirjoittanut melko aktiivisesti. Olen tehnyt omiin projekteihin haastatteluja vuosien ajan, sekä kirjoihin, että tänne blogiin. Minulla on aina ollut valtava jano kysellä ja tuumailla ihmisten kanssa, oppia lisää ja jakaa mielipiteitäni.


Huonona olen ollut, kun repparikeikalla toimittaja saa jäädä kuuntelemaan vastauksia ja minun on pitänyt heilua kameran kanssa tallentamassa tilanteita. Halu tehdä molempia kasvoi salakavalasti. Uteliaan luonteen lisäksi sanat ja tarinoiden kertominen ovat hallussa, mutta minulla ei ole alan koulutusta. Enhän minä nyt voi myydä kirjoittamista ilman tutkintoa, ajattelin.


Sitten päätin, että en aio enää ajatella, vaan tehdä.




Joku viisas on sanonut, että vain tekemisellä on väliä. Hyvä idea pitää myös toteuttaa. Olenkin saanut kirjoittaa omakohtaisia tarinoita viinitilalta (julkaistaan pian), muutamia ruokaan liittyviä juttuja Kauppahalli24:lle ja pari pidempää juttua Menaisiin. Juttujen lisäksi olen myös kuvannut artikkelien kuvitukset. Olen havahtunut siihen, että pidän tästä kombosta paljon ja haaveena on tietenkin päästä tekemään enemmän.


Kun on pyörinyt seuraavaa askelta etsien jo tovin, on erittäin mukavaa löytää jotain mikä natsaa sieluun ja mieleen. Vuosien ajan olen tiputellut listalta pois juttuja, joita olen kokeillut ja joiden olen todennut jollain asteella tökkivän.  Sulkutekniikalla olen muun muassa poistanut listalta (ainakin tällä hetkellä) studiokuvaajan tittelin, jota kohti mukamas kuljin vuosien ajan. Ajattelin, että se on seuraava askel – miljöössä kuvaamisen jälkeen viipyilen studiolla ja valaisen päivät pitkät asioita. Yritin ja totesin, että en halua. Kesti tovin tajuta, että jos en halua, ei sitä tarvitse tehdä.


Kesti myös oivaltaa, että lehtiin kuvaaminen ei ole yhtään vähäpätöisempää kuin esimerkiksi mainoskuvaajana toimiminen. Nautin kevyestä tekemisestä itsekseni, enkä suuren tiimin ympäröivänä. Nautin siitä, että taion tien päällä kauniita kuvia lennosta. Liika suunnittelu on aina ahdistanut minut nurkkaan. Minun ei tarvitse edetä kohti jotain isompaa ja suurempaa – kehittyä toki voin.


Kun hyväksyin sen, että valokuvaajana haluan tehdä sitä mitä olen tehnyt yli vuosikymmenen, piti reviiriä silti laajentaa. Kaipasin jotain uutta ja erilaista. Toivon todella, että kirjoittaminen tulee pysyväksi osaksi työtäni ja että minua pidettäisiin loistavana vaihtoehtona tässä freelancereiden tantereella, koska pitelen hallussani sekä kynää, että kameraa.


Innoissani olen myös siitä, että taide on tullut osaksi työtäni. Minulla on vielä tekemistä sen kanssa, että maalaisin työaikana, mutta kenties sallin sen itselleni vielä jonain päivänä. Yksi isoista haaveista on ollut kuvataiteen opiskelu. En ole valmis hakemaan täysipäiväiseksi opiskelijaksi, mutta palasen opintoja sain arkeeni tuleviksi vuosiksi. Aloitan kuvataiteen perusopetusryhmässä ja mikäli haluan vetää homman maaliin asti, opinahjoa on neljä vuotta edessä, iltaisin ja vain kerran viikossa.


Jos mahdollista, toisinaan on hyvä ottaa pieniä askelia ja sitten voi miettiä harppaako hypyn vai jättääkö asian taakseen.

Ps. Vastaanotan juttuideoita, kirjoittajan, kuvaajan tai kyseisen kombon hommia anytime! <3


Kerro, kysy!

© Kaisu Jouppi 2020. Oikeudet muutoksiin pidätetään.