Vuosi 2020 oli tapahtumarikas

Meidän talon elementit tulivat kuin tyhjästä heti tammikuun alussa, vaikka niitä oli henkisesti odoteltu aivan hirmu kauan!

Olen tullut hieman surulliseksi, kun somevirtani on täyttynyt "Olisipa 2020 jo ohi" meemeistä. Minulle vuosi on näyttäytynyt monitasoisena ja tapahtumarikkaana, vaikka pääosin olemme olleet omalla ydinjengillä, kotona.

Useita merkittäviä tapahtumia on koottu tähän vuoteen ja tulen ennen kaikkea muistamaan meidän vuoden sormusten asettamisesta sormiin, taloprojektin monista käänteistä, yhdessä olosta ja vuoron perään toistemme tsemppaamisesta, muuttamisesta, kiireestä, raskaustestin plussaamisesta, uusien suuntien hakemisesta ja jopa paikoitellen niiden löytymisestä sekä kuopuksen täyden kympin ikään saapumisesta.

Eittämättä tämä vuosi muistetaan etenkin pandemiasta ja minun kirosanani asian suhteen kiteytyvät kahteen asiaan: etäkouluun ja maskeihin. En ole luotu tekemään töitä ja opettamaan poikiani yhtä aikaa, joten nuo hetket olivat piinaavan stressaavia. Maskia on aktiivisesti käytetty, mutta siinä hapenottoni on hankalaa ja pyörtymistä on yritetty välttää.

Toki talous on ottanut hieman hittiä ja olen potenut ahdistusta niiden yrittäjien puolesta, joihin korona on osunut kohtuuttoman kovaa. Kaipaan myös sosiaalisia kontakteja, mutta jotenkin koronan tuoma hiljentyminen osui kuin nenä päähän meidän kiireisen, sekä voimia vievän alkuvuoden ja jäätävän väsyttävän loppuvuoden kera alkuraskauden. Ei tässä olis ehtinytkään (saatikka voinut) bailata, joten tavallaan olemme välttäneet FOMO:n saapumisen melko taidokkaasti.

Keräsin puhelimesta tältä vuodelta kuvia ja poikkeuksellisesti rustaan kuvatekstit pitkän jaarittelun sijaan.

Siipasta kuoriutui ylemmän tason vastaavamestari taloprojektin alettua. Arvostan eniten hänen käsittämätöntä intoa selvittää sekä setviä ja ennen kaikkea taipumusta tehdä kaikki oikein. Projekti oli stressaava, mutta hemmetin palkitseva ja Kai oli oivin kumppani tähän hommaan. Edelleen jaksan myhäillä meidän tiimin tehokkuudelle.

Teetettiin sormukset Keski-Pompun Päivillä. Projekti tuntui tuskalliselta aina ahaa-elämykseen asti. Toivoin kovasti, että sormuksissa on joku "juttu". Kai tykästyi omaan malliinsa, mutta minun kaipasi jotain yksityiskohtaa. Päivi keksi, että Kain sormuksen taitekohdasta napataan pala ja se sijoitetaan minun sormukseen. Valkokultaiset, simppelit sormukset muistuttavat nyt juuri sopivasti toisistamme.

Etäkoulu oli kevään haastavinta antia. Kuopuksen kolmannen luokan kevät ja esikoisen seiskan kevättä yritettiin kuroa töiden ohessa kasaan. Kun kumpikaan pojista ei ole kiinnostunut koulunkäynnistä, koimme kaikki tämän ajanjakson melko raskaana ja riittämättömyyden tunne oli läsnä joka päivä. Lopulta asenteeksi valikoitui "ihan sama, kunhan selvitään hengissä" ja se ei varmasti tuottanut kovin hyvää tulosta oppimisen suhteen. Noh, tuudittaudun poikkeustilaan.

Saimme aikaiseksi monta huutokonserttia haastavien tilanteiden vuoksi, mutta lopulta ollaan oltu kyllä ihmeellisen samaa mieltä ja hoidettu asiat tasapuolisesti. Kun toiselta meinasi usko loppua, toinen jaksoi tsempata ja seuraavana päivänä osat saattoivat vaihtua. Optimisti-Kai oli välillä tiukoilla, mutta kun asiat järjestyivät yksi kerrallaan, hymy palasi.

Oli aivan äärettömän palkitsevaa, kun pitkään pallotellut valinnat alkoivat näkyä lopullisissa pinnoissa.

Talomme pienuus häiritsi minua alusta asti. Kiinteitä kalusteita laitettaessa koti toki pieneni entuudestaan, mutta ei me oltaisi voitu pelkässä laatikossa asua. Kodistamme puuttuu edelleen olohuoneesta iso kiinteä elementti, mutta tästä kuvasta ollaan kaukana!

Vuosi 2020 oli uusien juttujen aikaa. Aloitin hapanjuurileivän leipomisen ja se oli palkitsevaa puuhaa! Ongelmaksi muodostui kuitenkin raskaus. Makuaistini muuttui niin, että hapanjuurileipä lakkasi maistumasta ja olen puputtanut nyt neljä kuukautta vain ruisleipää. Toivottavasti ensi vuonna palaan tämän harrastuksen pariin, se toi koko perheelle paljon iloa.

Tänä vuonna olen joutunut kestämään keskeneräisyyttä enemmän kuin koskaan. Kamalinta, mutta muuta vaihtoehtoa ei ole ollut. On varsin ihanaa huomata kuinka tämän kuvan jälkeen on edetty. Puolessa vuodessa on tapahtunut aika paljon, vaikka ollaan oltu pelkästään kotona.

Seuraamme mielenkiinnolla miten nopeasti etelän puolen seinämme harmaantuu. Ohikulkijat ovat kyselleet koska talo maalataan ja on aina ihana vastata, että ei koskaan. Lehtikuusi oli haaveeni ulkoverhoiluksi vuosia ja siitä ei tingitty. Tulevana vuonna olisi oivaa, jos julkisivu saisi kaverikseen arvoisensa pihan ja siihen tässä parhaillaan kerätäänkin voimia ja pallotellaan suunnitelmia.

Ollaan molemmat otettu kiloja mukavasti. Minä olen saanut ryppyjä ja Kai harmaita hiuksia. Me ei olla enää nuoria ja meistä on aivan hämmentävän vähän yhteiskuvia kuluneelta vuodelta. Tässä me hymyillään muikeina, koska meillä on taas oma piha ja suureksi yllätykseksi saimme huomata, että kesien ilta-aurinko porottaa iltakymmeneen asti meidän takapihalle.

Taiteen tekeminen on ollut mielessäni tänä vuonna enemmän kuin koskaan aiemmin. Olen aktivoitunut harrastamaan keramiikkaa ja ilmoittauduin nelivuotiseen kuvataiteen perusopetukseen. Viihdyn kynä kädessä – oli se sitten kirjoittamista, piirtämistä tai maalaamista. Yritän ottaa askelia ammattilaisuuden pariin ja olenkin ollut äärettömän otettu ja kiitollinen siitä, että kaikki teokseni ovat löytäneet uuden kodin.

Kaverit eivät juurikaan ole tänä vuonna olleet elämässämme, paitsi toki etänä. Korona-ajan lähikontakteina ovat olleet lähinnä siskoni ja lankoni. Veimme heidät loppukesästä ensimmäisen kerran siippani mökille Porvoon saaristoon. Itämeri helli poikia. Kun nyt asumme naapureina siskoni perheen kanssa, on ollut rattoisaa huomata kuinka yhteydenpito on pikkuhiljaa lisääntynyt ja vuosikin vaihtuu tänään heidän seurassa.

Vuoden alussa päätin kuvata omaksi iloksi enemmän kuin edeltävinä. Toteutui jokseenkin, mutta kyllä tartuin edelleen paljon sutjakkaammin puhelimeen kuin reissukameraani. Olkoon tuleva vuosi täynnä mielenkiintoisia kohtaamisia, valoja ja varjoja. Eilen postista saapui järkyttävän iso tulostin, aikomuksena olisi luoda printtejä muiden iloksi. Ensin pitää vain kuvata, kuvata ja kuvata.

Matkailu jäi uupumaan tänä vuonna. Meidän Kroatian kahdenkeskinen matka olisi heinäkuussa muuton jälkeen tullut enemmän kuin tarpeeseen ja huomaan nyt kaipaavani maisemanvaihdosta ihan tosissani. Teimme pieniä reissuja kotimaassa ja huomasimme sen tuova aina uutta virtaa. Toivottavasti liikkuminen on vapaampaa taas joskus.

Sisustaja sisälläni on siirrellyt purkkeja ja purnukoita ahkeraan tänä vuonna. Olen myös loppuvuodesta löytänyt energiaa kirjojen lukemiseen. Toivon ensi vuoden antavan minulle mahdollisimman paljon virtaa juuri kirjojen kuluttamiseen. Jokaikinen teos avaa aina silmiäni hieman. Jotkut isosti. Lukeminen (ja äänikirjojen kuuntelu) on pirun palkitsevaa.

Pojat ovat olleet melko tyytyväisiä elämään. He viihtyvät uudessa kodissamme, vaikka heiltä puuttuu edelleen huoneista ovet (levyt tulivatkin vihdoin tänä aamuna!) Esikoinen menee menojaan, mutta käpertyy edelleen kainalooni. Kuopus on intoillut isoveljeksi tulemisesta ja on lullutettavissa aina kun haluan.

Tapahtumarikkaus vaatii veronsa ja väsymys on näkynyt naamasta. Tässä olen tasan kolmekymmentäviisi ja johonkin rautakauppaan varmaan lähdössä (K-rauta ja Puuilo olisivat mielestäni saaneet muistaa meitä joululahjoilla tänä vuonna). Muutto ja unettomia öitä takana. Silti jaksaa hymyillä. Myös huoli oli läsnä syksyyn asti. Olisinpa tiennyt tuolloin, että kahden kuukauden päästä olen vihdoin raskaana.

Koti on alkanut näyttää meiltä, vaikka vielä tekemistä löytyy. Lisäsin seinälle eilen taas yhden taulun ja koen jatkuvasti valtavaa ristiriitaisuutta tavaroiden suhteen. Kaipaan tilantuntua ja jokainen taulu tuntuu vievän sitä. Silti rakastan taidetta ja olin aina kuvitellut, että nämä seinät saavat siitä täyttyä. Nähtäväksi jää tuleeko kodistamme galleria vai nautimmeko sittenkin tyhjistä CLT-seinistämme..

Kolmas lapsi on ollut varsin odotettu. Hän näyttää ultrakuvissa aivan veljiltään, vaikka isä on eri. Olen kuitenkin täysin varma tuon profiilin perusteella, että odotamme pikkuista poikaa. Olen ollut koko odotusajan melko huolissani ja viikon päästä rakenneultra toivottavasti kertoo meille kaiken olevan paremmin kuin hyvin. Pelkään valtavasti, että sikiöllä on jokin vikana ja meille kerrotaan jotain sellaista, mitä en ole edes osannut pelätä. Raskauden keskeyttäminen tässä vaiheessa on niin raastava ajatus, ettei sitä pysty edes ajattelemaan.

Liikakilojen lisäksi raskaus on alkanut näkymään ja minulla on hirmuinen halu nauttia odotuksesta, se kun melko varmasti on viimeinen sarjassaan. Toivomme koko perheen voimin, että tämä raskaus etenee loppuun asti ja alkukesästä pitelemme vuoronperään sylissä tervettä pientä perheenjäsentä.

Juuri nyt huomenna alkava ensi vuosi tuntuu kaukaiselta. Lähdemme vielä lomailemaan ennen arkeen paluuta ja ensimmäinen työviikko tuntuu olevan ikuisuuden päässä.

Tuleva vuosi tuntuu pitävän sisällään kaikenlaista mielenkiintoista ja toivon hirmuisesti, että kaikki nämä uudet asiat etenevät ja toteutuvat.

Vuosi 2020 ei ollut paska, vaikka haasteita riitti. Siitä jäi mielettömiä muistoja ja etenin toivotusti polullani. Vuosi 2021 on kuitenkin toivottavasti edes hieman parempi, ihan kaikille.

Lämpöö ja lempee tulevalle vuodelle!