Kun tekee suht samanlaista työtä vuodesta toiseen, voi olla helppoa välttyä haasteilta. Kun ei uskalla ottaa elämässä riskejä minkään suhteen, asiat pysyy ennallaan. Elämä voi olla turvallista, mutta kasvua ei ole havaittavissa.
Kuolen helposti tylsyyteen, jos asiat ja elämä alkavat muistuttaa Päiväni murmelina -elokuvaa. Kuolen myös usein jännitykseen uusien asioiden edessä. Silti valitsen mieluummin itseni ylittämisen, kasvamisen ja kehittymisen.
Joskus onnistun olemaan vahvoilla uuden asian keskellä. Löydän itsestäni vahvuuksia, joita en tiennyt omistavani. Toisinaan haparoin ja opin kantapään kautta. Maaliviivalla kuitenkin voi aina olla ylpeä siitä, että lähti, meni, teki ja yritti.
Voi olla klisee, mutta oman laatikon ulkopuolelle on hyvä astella aika ajoin. On myös erittäin hyödyllistä uskoa itseensä ja siihen, että selviää kyllä asiasta kuin asiasta. Koska me kyllä selvitään. On myös oikein hyvä oppia kokemuksistaan. Kun olen hipsinyt pois mukavuusalueelta, olen myös löytänyt asioita, joita en halua jatkossa tehdä tai kokea.
Poissulkeminen toimii erinomaisesti, vaikka päätöksen äärellä olisi kyyneleet silmissä.
Kasvua on monenlaista. Sinun pieni ylittäminen saattaa olla minun suuri ylitys. Kokemukset vaihtelee, toiset ahdistuvat kasvusta ja muutoksesta enemmän, toiset taas janoavat sitä. Itse istun ehdottomasti siinä paatissa, jossa mennään mahdollisimman rauhallisilla vesillä huomaamattomasti – kuitenkin uutta oppien. Sellaista tosin ei ole aina saatavilla ja sitten on taas valittava se hurjempi aallokko, vaikka kuinka ahdistaisi.
Vaikka kasvu vaatii usein henkisesti paljon, toisinaan kasvua ei meinaa huomata. Terapeuttini suositteli aikoinaan kirjaamaan tekemisiä ylös. On hämmentävää, miten katsoessaan kuukauden (usein jopa päivän) kulkua taaksepäin, tuntuu ettei ole tehnyt mitään, saanut aikaiseksi mitään ja listalla onkin hirmuinen savotta tehtyjä hommia. Sieltä löytyy usein kasvuakin joukosta ja toisinaan se on ollutkin ihan mukavaa, comfortable.
Missä veneessä sinä seilaat?
